Sakke Vehkakoski

Sakke Vehkakoski

KTM, veroasiantuntija

HT-tilintarkastaja

Olen saanut vero-oikeudellisen koulutukseni Tampereen yliopistolla jo legendaarisen maineen saavuttaneen professorin Seppo Penttilän opissa. Olen koulutukseltani siis kauppatieteiden maisteri, pääaineena vero-oikeus ja tilintarkastus. Sittemmin olen jatkanut akateemisella polulla töiden ohessa vero-oikeudellista väitöskirjaani valmistellen, professori Penttilän toimiessa jälleen työni ohjaajana. Voinkin todeta teoreettisen oppini tulleen kiistatta parhaalta mahdolliselta osaamisen tasolta Suomessa, mistä olen luonnollisesti ylpeä, mutta ennen kaikkea kiitollinen.

Teoreettisten opintojen lisäksi olen ehtinyt hankkia myös käytännön vero-osaamista jo jonkin verran. Omasta mielestään nuorelle miehelle jopa yllättävän paljon. Mutta kun paljon tuohuaa, niin paljon ehtii. Filosofia on urheilusta tuttu: maalille pitää mennä, jos haluaa pisteille. Verotusta ei opi kuin tekemällä vaativia käytännön verotustöitä. Vaihtopenkiltä ei lehtien otsikoihin ylletä.

Monipuolista kokemusta onkin kertynyt jo pitkälti yli kymmenen vuoden ajalta: ensin tilitoimistossa työntekijänä, sitten tilitoimistoyrittäjänä, tilintarkastustoimistossa tilintarkastusassistenttina ja veroasiantuntijana, verohallinnossa verotarkastajana sekä lopulta kansainvälisen pörssiyhtiön vero-osastolla vero- ja kirjanpitoasiantuntijana globaalin verotiimin jäsenenä.

Väitöskirjan tekemiseen varattu opinto-vapaa vaihtui yliopisto-opettajan tehtävään Tampereen yliopistolla, ja kun samalla avautui mahdollisuus liittyä Tamperelaisen asiantuntijaorganisaation Revisium Oy:n kirjoille, niin tilaisuuteenhan oli tartuttava, eikö?

Kaiken tekemisen ja touhuamisen keskellä tavoite oli kuitenkin aina kirkkaana mielessä - siirtyminen jonain päivänä takaisin täyspäiväiseksi yrittäjäksi, jo kolmanteen polveen edeltäneiden sukupolvien viittoittamalle tielle. Tilitoimistoyrittäjien perheeseen syntyneelle jokakeväiset tilinpäätöskiireet kotiin kannettuine veroilmoituslomakkeineen liittyvät lapsuusmuistoihin ja tuovat tuttua ja turvallista rytmitystä elämään. Huvinsa kullakin.

Nyt kun tavoite yrittäjäksi siirtymisestä on saavutettu, voin ylpeänä tarjota asiakkaidemme käyttöön hankkimani osaamisen ja kerryttämäni verkostot. Uskon, että yrityksen ja sen asiantuntijoiden työn tulokset mitataan ensisijaisesti asiakkaan saaman hyödyn kautta. Silloin eivät pehmeät puheet ja koreat presentaatiot auta - konkreettiseen ongelmaan tarvitaan selkeä ja toteuttamiskelpoinen ratkaisuehdotus. Ja sellaisen meiltä myös saa – se on palvelulupauksemme.

 

Ota yhtettä ja keskustellaan lisää verotukseen ja tilintarkastukseen liittyvistä tarpeistasi.

 

Yhteistyöterveisin,

Sakke